PUHEENJOHTAJALTA 14.4.2017

Jussi Ruokonen
14.4.2018

Aloitan nyt tämän huhtikuun puolivälin palstani nyt vähän positiivisimmilla asioilla kuin yleensä.

Ensinnäkin, lämpömittari alkaa pikkuhiljaa näyttää ihan mukavia lukemia ja aurinkokin tuntuu melkein joka päivä näkyvän yhä korkeammalla.

Ja parin viikon päästä on ylioppilaiden ja työntekijöiden (varmaan monien muidenkin nykyään) oma karnevaali, Wappu, sitäkin odotellessa.

Kyllä Suomessa muutenkin menee jossain määrin hyvin. Talouskasvu jatkuu edelleen, mistä se sitten johtuu, onkin toinen asia. Muta jokatapauksessa jos tämä trendi jatkuu, tarkoittaa se monelle työpaikkoja ja sitä kautta monen asian laadun parantumista.

Lisäksi yhdistyksemme aktiivien seminaarissa viime viikonloppuna löysimme oman toimintamme tulevaisuuteen paljonkin positiivisia asioita - tässä vaiheessa monia asioita toki joudutaan suunnittelemaan hivenen "kaksilla rattailla", mutta sehän toisaalta tuo asioihin mielenkiintoakin.

Sitten ehkä taas tähän heikompaan osaan.

Maamme hallitus tekee koko ajan uusia päätöksiä, jotka vaikuttavat erityisesti meidän työntekijöiden työehtoihin ja he tekevät sitä pääsääntöisesti "yksin" eli ammattiyhdistystä ei oikein ole otettu viimeaikoina mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka jotkut päätökset ovatkin varmaan hyviä yksittäisinä asioina, niin kokonaisuudesta ei tässäkään asiassa oikein vastaa kukaan. Kyllä tässä vanhaa kolmikantaa vain alkaa kaipaamaan, vaikka ei sekään aina tuloksiin päässyt, mutta ylilyönneiltä ja osaoptimoinneilta ainakin yleensä vältyttiin.

Sote- ja maakuntauudistuksen synnytyshetket lähestyvät kovaa vauhtia. Lähes kaikkien lakien piti olla käsittelyssä touko-kesäkuussa, mutta näyttää siltä, että juhannukseen menee ja ehkä sen ylikin.

Helsinki ja muutkin pääkaupunkiseudun kunnat käyvät sote-vastaista taistelua ja minä ainakin hyvin ymmärrän ne syyt. Ei nimittäin näytä hyvältä helsinkiläisen kuntalaisen näkökulmasta palvelujen laatuasiat, jos näin edetään. Eikä henkilöstönkään asiat välttämättä pysy tällä tasolla niin henkilöstöpolitiikassa tai resurssoinneissa/laadussa kuin  kuin nyt ovat. Matkassa on vielä liian monta auki olevaa kysymys, jotta tätä isoa reformia pystyisi kannattamaan.

Toisaalta. jos päätöksiä tulee, niin maakunnan rakentaminen alkaa tosi vauhdilla ensi heinäkuun alusta ja sitten se jatkuu vuosia, jollei vuosikymmeniä. Mikäli prosessi jatkuu, on erityisesti valinnanvapauteen ja sote-keskuksiin siirtymisissä tultava pitkiä siirtymäaikoja eritoten tänne Uudellemaalle. Itse jo aikaisemmin sanoin, että aikaisintaan 2024 voi nämä asiat olla aloittamiskunnossa - toki pilottien kautta näissäkin asioissa kannattaa edetä.

Tälläistä tälläkertaa, kevättä on siis ilmassa ja rinnassakin, ja asioita on muutenkin menossa paljon - olkaa mukana työnne kautta ja muuallakin eri prosesseissa ja vaikuttakaa, nyt on niiden asioiden oikea hetki..

Jussi