PUHEENJOHTAJALTA 17.6.2020

Niina Karonen
27.10.2020

PUHEENJOHTAJALTA 17.6.2020

 

Korona-viruksen eteneminen on helpottunut ainakin hetkeksi, joten valtiovalta tekee omia päätöksiään rajoitteisiin liittyen. Poikkeuksellinen tästä kesästä on tulossa joka tapauksessa. Toivottavasti pääsemme kuitenkin nauttimaan suotuisissa säissä ansaituista lomistamme. Ne ovat yksi palkansaajien etu, josta aikoinaan henkilöstöjärjestöt ovat olleet neuvottelemassa. Ilman toimivaa työmarkkinajärjestelmää asiamme voisivat olla toisin, esimerkiksi lomarahoista on sovittu työehtosopimuksissamme työntekijäpuolen aloitteesta. Viimeisimpänä esimerkkinä on kesälomarahojen leikkausten sekä kiky-tuntien poisto. Valtion tai työnantajien yksipuolisten päätösten varaan meidän ei ole syytä vastaisuudessakaan tyytyä - mitä suurempi joukko meitä järjestäytyneitä työntekijöitä on, sitä voimakkaampia olemme neuvotteluissa.

 

Liittoon kuuluminen ei ole katoavaa kansanperinnettä, jos näin haluamme. Uusien ja nuorten jäsenten hankinta on yksi Jytyn strategiatavoitteista ja me jokainen voimme osaltamme vinkata työkavereillemme jäseneduistamme, jotka löytyvät liiton ja yhdistyksemme nettisivuilta. Muistatahan, että sinulla on hyvä IF:n vapaa-ajan vakuutus liiton puolelta, joten pidä jäsenkorttiasi mukana myös lomasi aikana.

 

Toivotan sinulle mukavaa Juhannusta ja rentouttavaa kesää!

 

Kesäterveisin,

 

Kaisa Soininen, Jyty Metropolin puheenjohtaja