Puheenjohtajalta 20.6.2017

Jussi Ruokonen
20.6.2017


Juhannus on jo lähellä, mutta mikään muu ei tunnu olevankaan.

Viimeiset viikot ovat olleet mielenkiintoiset Suomen poliittisella kartalla - saa nähdä mitä tästä seuraa loppujen lopuksi. Pystyykö maamme hallitus tekemään vielä päätöksiä ennen kesää tai sen jälkeenkään. Ei näytä helpolta ainakaan isoissa asioissa.

Maakuntauudistus ja erityisesti sen sote-osuus tuntuu hankaloituvan päivä päivältä. Perustuslakivaliokunta tuumailee parhaillaan, mitä Suomen perustuslaki sanoo erityisesti valinnanvapaudesta. Jos sen päätelmät ovat kielteisiä nykyisille esityksille, niin se saattaa helpottaa asioiden eteenpäin vientiä. Tai sitten ei. 

Yhdistyksemme osalta tapahtuu seuraavan kerran muutoksia 1.7, kun HUS-ammattiosasto aloittaa uutena toimijanamme. Te uudet jäsenet, olkaa aktiivisia ja osallistukaa mahdollisimman moneen juttuun.

Seuraava jäsentapahtumamme on Jäsenilta Stansvikissa 31.8. Iltaan kuuluu laivamatka Stanariin ja paikanpäällä ainakin hyvää ruokaa ja seuraa. Kannattaa vielä ilmoittautua, paikkoja on vielä.

Tällä viestillä toivotan teille kaikille hyvää kesän aikaa, nauttikaa, kerätkää energiaa niin auringosta kuin ulkoilmastakin ja muistakaa myös levätä..

Jussi