Puheenjohtaja 19.8.2017

Jussi Ruokonen
19.8.2017

Puheenjohtajalta 19.8.2017

 

Hyvää kesän jatkoa itse kullekin..

Kesää on vielä jäljellä niinkuin laulussakin todetaan. Toki ne helteet, joita ei tänä kesänä paljoa näkynytkään, ovat ainakin harvemmassa, mutta varmaankin lämpimiä päiviä vielä jäljellä on. Nauttikaa niistä..

Kesän jälkeen ei vielä hirveästi ole ammattiyhdistykseen liittyviä asioita tapahtunut, mutta valitettavasti muuta kyllä.

Viimeisimpänä niinkin lähellä kuin Turussa tapahtui tällähetkellä jo kaksi kuolonuhria vaatinut järjetön teko. Mitä siellä teon/tekojen takana on ei vielä tiedetä, mutta omaisille ja läheisille surunvalittelut minultakin ja tsemppiä vielä hoidossa oleville.. Eikä Barcelonankaan ja sen lähistöllä sattuneet tapaukset mieltä ylennä..

Vaikka nyt Suomessakin tapahtui tälläistä, niin pitää muistaa, että edelleenkin olemme aika lintukoto verrattuna moneen maailman kolkkaan, mutta sitä asiaa pitää vaalia..

Suomessa tehtävien päätösten, niin valtiotasolla kuin vaikkapa Helsingissä, pitää sisältää elementtejä, jotka takaavat tämän meidän hyvinvointiyhteiskunnan perustekijät. Mitä parempi meillä on ihmisten tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen kohtelu, niin sitä turvallisempaa Suomessa on.. Ääriajattelu- ja liikkeet eivät koskaan vie asioita parempaan suuntaan ja se on hyvä muistaa itse kunkin..

Alkava syksy on työmarkkinoilla liittokierrosten ja suomennettuna palkankorotuksista vääntämisen aikaa. Toivottavasti meidän julkisia tekevien asema ei enää heikkene tehtävillä ratkaisuilla, mutta aika senkin näyttää..

Maakuntauudistus ja siihen liittyvät sote-, pelastus ja vaikkapa kasvuasiat kaikkine tukipalveluineen siirtyivät nyt tehdyillä päätöksillä vuodella eteenpäin eli aloitus olisi 1.1.2020. Se, että siirtyi oli jo hyvä asia, mutta edelleenkin on epäselvää minkälaista mallia ja sisältöä jatkossa päätetään. Vai tuleeko eduskuntavaalien "peikko" estämään päätöksenteon vielä kokonaan !! Uudellamaalla näitä asioita valmistellaan kuitenkin koko ajan, mutta tahti toki jonkinverran hidastuu, koska linjauksia puuttuu vielä liikaa..

Helsingin kaupungissa aloitti kesällä ensimmäistä kertaa pormestari ja neljä  apulaispormestaria. Vielä ei ole oikein tietoa miten asioita tullaan hoitamaan uudessa pormestarimallissa, mutta kuulemma heidän välillään on ainakin hyvä eteenpäinmenemisen henki ja se on Helsingille hyvä asia. Ja kun joku on Helsingille hyvää, heijastuu se paljon isommalle seudulle samantien ja jopa koko Suomen talouskasvulle..

Paljon on kuitenkin tekemistä vielä pääkaupunkiseudun kuntien + HUS:n yhteistyössä ja yhteisten lnjojen löytämisessä - toivotaan kuitenkin, että henkilöstön asiat pysyy tulevissa muutoksissa etulinjassa, sillä henkilöstö on se tärkein tekijä, jota kautta kuntalaiset saavat politiikkojen päättämät palvelut käyttöönsä.

Muutoksia siis tulee koko ajan ja siihen pitää varautua - toivotaan että hyvä johtaminen muutoksissa korostuu ja että jokainen työntekijä oikeasti pääsee omaa työtään kehittämään - hyvät kunkin työnantajan yhteistoimintaperiaatteet pitäisi näitä asioita edistää..

Olkaa siis aktiivisia työpaikoillanne ja ei se haittaa, vaikka vähän isommat joukot tulisi aktiiviseksi myös näissä ay-ympyröissä..

Tsemppiä kaikille t jussi

Ps. Jyty Metropolin jäseniltaan 31.8. Iltaan kuuluu laivamatka Stanariin ja paikanpäällä ainakin hyvää ruokaa ja seuraa. Kannattaa vielä ilmoittautua toimistoon Niinalle, paikkoja on vielä jäljellä muutama.