Jyty Metropolin jäsentiedote METROPOLISTA 4/2022
Hyvää kesää!
Puheenjohtajalta 21.6.2022
Kiireinen kevät on takana lakkoineen, yhtiöittämisineen, ulkoistamisineen ja ikävine palkanmaksuongelmineen. Onneksi korona-aika on kuitenkin hellittänyt otettaan. Nyt on aika laskeutua kesänviettoon.
Jyty, JHL ja JUKO hyväksyivät 8.6.2022 kunta-alan neuvottelutuloksen. Matka sopimukseen pääsyyn oli mutkia täynnä. Vielä kuukausi sitten näytti siltä, etteivät Jyty, JHL, JUKO ja KT pääse jatkamaan neuvotteluja Sote ry:n (Tehy ja SuPer) hylättyä aiemmin sovintolauta-kunnan esityksen. Povattiinpa koko kunta-alan nykyisen sopimusjärjestelmän tulleen tiensä päähän.
Neuvottelujärjestelmän hautaamista en allekirjoita, mutta neuvottelukulttuurin muutoksen kyllä.
Jo se, että kolmas työntekijöiden neuvottelujärjestö Sote ry ei ollut viimeisessä neuvottelussa mukana kertoo, että aiemmin tuntemamme solidaarisuus henkilöstöjärjestöjen välillä on osittain kadoksissa. Kaikki eivät ole yhteisellä asialla, vaan järjestäytyneiden työntekijöiden edunvalvonta on ikävästi pirstaloitunut "meihin ja teihin".
Oman jäsenistönsä edunvalvonta on ammattiliittojen toiminnan ydintä, mutta keskitetyissä neuvotteluissa olisi tärkeää tunnistaa myös yhteiset asiat, joita kaikki työntekijöitä edustavat neuvottelijat ajaisivat jäsenilleen. Niitä ovat palkan lisäksi työelämän eri osa-alueet työajoista hyvinvointiasioihin. Myös näistä asioista neuvotellaan sopimusneuvotteluissa.
Saavutettu ratkaisu koskee kaikkia kunta-alan virka- ja työehtosopimuksia; KVTES:ia, sosiaali- ja terveyssektoria koskeva SOTE-sopimusta, teknisten työntekijöiden TS:sta, opettajien OVTES:ia, lääkäreiden LS:ia ja tuntipalkkaisia koskeva TTES:ia. Palkankorotukset maksetaan kaikille muillekin, kuin neuvottelussa mukana olleille, eli myös superilaiset, tehyläiset kuin järjestäytymättömät työntekijätkin saavat korotuksensa. Ensimmäiset palkankorotukset astuivat voimaan 1.6. joten 2%:n tai vähintään 46 euron korotukset maksetaan taannehtivasti työntekijöille. Viisivuotinen palkkakehitysohjelma varmistaa pienipalkkaisille ammattiryhmille korotuksia, joista neuvotellaan ensi vuoden alusta alkaen pääsääntöisesti paikallisesti.
Kolmivuotiseen sopimukseen pääsyn myötä palasi työpaikoille myös työrauha. Emme ole sopimuksettomassa tilassa ylityö- ja vuoronvaihtokieltoineen ja luottamusmiehistö voi neuvotella työnantajan kanssa työntekijöitä hyödyttäviä paikallissopimuksia, joita onkin tehty esim. lomarahojen vaihdosta lomapäiviksi. Uusi sopimus on mielestäni kohtuullinen. Siinä toteutuu jytyläiset tavoitteet palkankorotuksista ja monivuotisesta palkkaohjelmasta. Kuten aina, neuvottelutulos on kuitenkin kompromissi, joten paljon jäi vielä saavuttamatta. Syksyn myötä selviää, miten Sote ry tulee etenemään omissa vaatimuksissaan hoitajien palkankorotusten suhteen. Mikäli neuvottelujärjestö saa suurempia korotuksia, kuin Jytyn sopimat, on asia kuitenkin huomioitu sopimuksemme sisällössä.
Vielä muutama metropolilaisittain tärkeä työehtosopimus odottaa ratkaisuaan. Yksityisen opetusalan tes-neuvottelut eivät ole edenneet edes kahden sopimusesityksen jälkeen ja ilmassa on kriisiytymisen merkkejä. Yksityiselle sosiaalipalvelualoille Jyty julisti muiden järjestöjen kanssa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon jumiutuneiden neuvottelujen etenemiseksi. Odotettavissa ei ole neuvottelutulosta enää ennen juhannusta. AVAINTES:iin saimme sitä vastoin juuri uuden sopimuksen, joka noudattaa pitkälti kuntasektorin sopimussisältöä palkkaohjelmineen. Se on hyvä uutinen.
Vaikka paljon on vielä kesken ja moni asia tekemättä, on hyvä pysähtyä kesän ja lomakauteen. Mikäli vain mahdollista, hellitetään hieman ennen lomaa, jotta kesänvietto olisi virkistäytymistä - ei vain kevään työrupeamasta toipumista. Olemme kaikki sen ansainneet!
Hyvää juhannusta ja rentouttavaa kesää toivottaen,
Kaisa
Hallituksen ajankohtaiset
Kevätkauden aikana hallitus on käsitellyt kokouksissaan mm. TES -neuvotteluihin liittyviä asioita, kuten sopimustuloksia. Lakko ja sen organisointi veivät ison siivun hallituksen kokouksista. Lisäksi listalla on ollut valtuuston kevätkokouksen asiat; toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2021. Yksi kokousten aiheista oli Kiinteistö Oy Asemamiehenkadun myynti ja uudet toimitilat yhdistyksen toimistolle. Loppukeväänä tarkastelimme myös ammattiosastorakenteen mahdollisia muutoksia, joihin palaamme syksyn myötä.
Luottamusmies tutuksi
Kuka olet, mitä teet työksesi ja mikä on roolisi ammattiosastossasi?
Olen Tuuli Urpela, päätoiminen pääluottamusmies. Tai nykyään pitäisi kai sanoa luottamushenkilö. Olen ammattiosaston johtokunnan kokouksissa läsnä- ja puheoikeudella, vaikka varsinaista roolia ei olekaan. Lisäksi olen Jyty Metropolin hallituksen 2. varapuheenjohtaja.
Toimin ennen pääluottamuspestiä kaksi kautta HUS:n yhtenä työsuojeluvaltuutettuna. Koen, että tästä tehtävästä on minulle paljon hyötyä nykyisessä luottamustehtävässäni.
Mikä on parasta luottamusmiestehtävässäsi?
Parasta ovat jäsenten kohtaamiset. Joskus ollaan kovinkin ikävien asioiden kanssa tekemisessä eikä se silloin tietenkään mitään riemua ole, mutta kaikki kohtaamiset ovat kuitenkin tärkeitä. HUS-ammattiosaston risteilyllä nyt toukokuussa sain tutustua moniin uusiin ihmisiin ja se oli todella mukavaa! Pidän myös siitä, että tässä oppii koko ajan uutta ja pysyy hyvin kartalla siitä, mitä muutoksia HUSissa, Helsingissä ja koko yhteiskunnassa tapahtuu.
Kuka olet, mitä teet työksesi ja mikä on roolisi ammattiosastossasi?
Olen Antti Pajala, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan pääluottamusmies. Työssäni toimin tietopalveluvirkailijana Oodissa. Kaupungin kirjastolla olen ollut töissä vuodesta 1990. Olen myös KUVA-ammattiosaston sihteeri.
Olen syntynyt Helsingissä vuonna 1962. Olen naimisissa ja minulla on kolme aikuista lasta. Asun Itä-Helsingin Kontulassa. Vapaa-ajan harrastuksiini kuuluu mm. Vox Urbana -kuorossa laulaminen.
Olen toiminut 18 vuoden ajan joko pääluottamusmiehenä tai varapääluottamusmiehenä. Olen jäsenenä Jytyn kirjastoalan ammattialatoimikunnassa ja liittovaltuuston varajäsen. Nykyinen pestini Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan jytyläisenä pääluottamusmiehenä alkoi vuonna 2017.
Mikä on parasta luottamusmiestehtävässäsi?
Kaksi parasta asiaa luottamusmiestehtävässä on ihmisten auttaminen ja toimialan kehittämiseen osallistuminen, jolloin ongelmia ratkotaan jo ennalta.
Jyty Metropolin mahtava jäsenetu!!!
Ammattiliitto Jytyn järjestämälle M/S Jyty -Hyvinvointia aalloilla -jäsenristeilylle 7.-8.10. on vielä Jyty Metropolin sponsaamia paikkoja jäljellä. 70 euron sponsorointimme on konkreettinen jäsenetu - käytä se siis hyödyksesi!
Tarkemmat tiedot löytyvät tästä
Vinkki kesäksi!!!
Antaa paistaa tai pakastaa, meillä viihtyy!
Jyty Metropoli suosittelee:
Vuokrattavana ympäri vuoden tasokkaita 6 hengen hirsimökkejä Sastamalassa Sävi-järven rannalla sekä Ikaalisten kylpylässä 2 + 4 hengen 56 m2 loma-osakekaksio.
Onko mahdollista, että suot itsellesi tai perheellesi virkistävän, ehkä totutusta poikkeavan kokemuksen. Sellainen saattaisi olla:
- marjastus-, kalastus- tai sieniretki
- hiihto-, joulu- tai löhöloma
- Tarkemmat tiedot löydät tästä
Jyty Metropolin toimisto lomailee
Toimisto on kiinni
4.7. - 14.8.2022
Lomien aikan luemme satunnaisesti sähköposteja ja tekstiviestejä
Yhteystiedot:
Jyty Metropoli ry
Asemamiehenkatu 4, 9 krs
00520 Helsinki
Talousasiantuntija/
Puheenjohtaja jäsenpalvelusihteeri
Kaisa Soininen Leea Järvinen
050 324 2340 040 730 7277 (klo 10 - 15)
kaisa.soininen@hel.fi leea.jarvinen@jytyliitto.fi
Sinua palvelee myös oma ammattiosastosi ja luottamusmiehesi - HUOM! ota kiireellisissä tapauksissa heinäkuussa yhteys yhdistyksen puheenjohtajaan!
Tarkista oman ammattiosastosi puheenjohtaja ja sihteeri: https://www.jytymetropoli.fi/ammattiosastot/
Luottamusmiesten tiedot löytyvät: https://www.jytymetropoli.fi/luottamusmiehet/
Ammattiliitto Jytyn ja työttömyyskassa Aarian yhteystiedot - katso niiden nettisivuilta kesäaukiolot.
Muistathan käyttää kaikkia palveluita hyödyksi!