Kirsi Jaakkola, KASKU

Kuka olen?
Olen Kirsi Jaakkola. Olen koulutukseltani sosionomi AMK. Ammattiosastoni on KASKU.

Missä työskentelen?
Suurimman osan työurastani olen työskennellyt Helsingin kaupungilla leikkipuistotoiminnassa. Leikkipuiston sosiaaliohjaajan tehtävästä olen viidettä vuotta päätoimisena pääluottamusmiehenä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. 

Oma roolini ammattiyhdistystoiminnassa tällä hetkellä?
Olen Jyty Metropolin hallituksessa ja 1.varapuheenjohtaja, Ammattiliitto Jytyn liittovaltuuston jäsen sekä asiantuntijajäsenenä Kasvatuksen ja koulutuksen ammattialaryhmässä.

Miksi haen liittovaltuustopaikkaa?
Haen Ammattiliitto Jytyn liittovaltuustoon toiselle kaudelle, jotta voin jatkaa osallistumista ja vaikuttamista moniammatillisen liittomme päätöksentekoon ja tulevaisuuteen. 

Sillä kaikkien työ on tärkeää!

Mitkä ovat kampanjasi tärkeimmät teemat?  

Oman pitkän leikkipuistotyökokemukseni ja pääluottamusmieskauteni aikana minulle on vahvistunut näkemys siitä, että toimivilla kasvatuksen ja koulutuksen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluilla ja palvelut tuottavilla työntekijöillä on valtava merkitys yksilön ja yhteisön hyvinvointiin, mikä vaikuttaa myös koko yhteiskuntaan ja sen tulevaisuuteen. Työntekijöiden pitää saada kaikkialla työn vaativuuden ja merkityksellisyyden mukaista palkkaa ja työehtojen pitää tukea tätä vaikuttavaa työtä.  

Ilman jäseniä ei ole Jytyä. Ammattiliitto Jytyn pitää olla houkutteleva, rohkea, vahva edunvalvoja ja aikaansa edellä oleva ammattiyhdistys. Muuttuvassa työelämässä kukaan ei pärjää yksin, joten Jytyn tulee olla liitto, johon opiskelijat ja työntekijät haluavat liittyä.

 Minun Jyty on vaikuttava ja vastuullinen työelämän kehittäjä

Mikä on tärkein asia, jota haluan valtuustossa ajaa?

Haluan olla vaikuttamassa siihen, että Ammattiliitto Jytyn valtuuston tekemät päätökset tukevat liiton moninaisten ammattinimikkeiden ja erityisesti pienipalkkaisten ammattiryhmien palkkakehitystä ja työehtoja.