PUHEENJOHTAJALTA 19.8.2019

Jussi Ruokonen
19.8.2019

Hyvää kesäkauden jälkeistä ja toisaalta varmaankin kiireisen syksyn työskentelyn aloittamisen aikaa..

Valtakunnallisesti valmistaudutaan maamme hallituksen johdolla ehkä meihin sekä kuntalaisena että ay-toimijana isoimpana vaikuttavaan sote-uudistukseen. Toki siinä samalla yritetään tehdä ainakin palo- ja pelastusalalle myös uudelleenorganisointia.

Koko Suomen sote-ratkaisua yritetään tehdä maakuntamallilla - miten se prosessi alkaa ja hoidetaan on vielä hivenen pimennossa.

Osana tätä isoa ratkaisua aloitetaan tekemään mahdollista erillisratkaisua Uudellemaalle, pääkaupunkiseudulle tai Helsinkiin - ja sama tässäkin, miten se tehdään on vielä avoin. Veturiksi tähän prosessiin on jo valittu Vantaan kaupungin ja HUS:n entinen johtaja Kari Nenonen.

Miten täsä prosessissa henkilöstö otetaan mukaan on ihan hämärän peitossa - siitä sitten kuullaan varmaankin, kunhan molempien hankkeiden "tiekartta" avataan kaiken kansan nähtäville.

Yhdistyksemme syksy pitää sisällään ammattiosastojen vuosikokoukset jo parin kuukauden päästä - siinä on taas uusille aktiiveille mahdollisuus tulla toimintaan mukaan vaikkapa johtokuntatyöskentelyn kautta.

Todennäköisesti vuoden alussa meillä on uusi TYST-ammattiosasto, jonka toiminta-alueena on yksityinen sosiaali- ja terveysala ja mahdollisesti myös yksityinen varhaiskasvatus ja maantieteellisesti se kattaa koko Suomen. Tässä vaiheessa TYST:iläisille tervetuloa.

Edunvalvonnan osalta tuleva talvi on jälleen liittotason tes-neuvottelujen aikaa. Osa teollisuusliitoista aloittaa sopimusneuvottelut ihan lähiviikkoina, mutta pääsääntöisesti meidän jäsenten sopimukset neuvotellaan vasta ensi vuoden alkupuolella. Tämäkin prosessi on mielenkiintoinen ja varmaan näkyy tiedotusvälineissä koko ajan, mutta toki parhaan tiedon saa asioista joko meidän sivuilta tai sitten JYTYn uutisista.

Huomenna on yhdistyksemme hallituksen syksyn ensimmäinen kokous ja keskiviikkona tapaamme kaikki pääluottamusmiehemme -  ja siitä se edunvalvontatoiminta lähtee taas liikkeelle.

Ja vielä lopuksi viesti - olkaa aktiivisia, osallistukaa ja kehittäkää - niin työpaikoillanne kuin meidän ay-toiminnassakin > ainoastaan toimimalla asioitamme saadaan mieleiseemme suuntaan.. 

jussi