Jäsentiedote 1/2026
Tiedotteella:
Puheenjohtajan terveiset
Hallituksen esittäytyminen
Luottamusedustajien täydennysvaalit
Tietojen päivitys jäsenrekisteriin
Työsuojeluvaltuutettujen tietojen päivittäminen
Lomamökkien vuokraus alkaa 1.4.2026
Jäsenhankinta

PUHEENJOHTAJALTA 23.2.2026

Hyvä Jyty Metropolin jäsen,
elämme ajassa, jossa epävarmuus on arkipäivää. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan jatkuu ja kansainvälisen politiikan jännitteet – mukaan lukien Donald Trumpin ympärillä käytävä keskustelu – heijastuvat myös Euroopan ja Suomen tulevaisuudennäkymiin. Maailmanpoliittinen tilanne voi tuntua kaukaiselta, mutta sen vaikutukset ulottuvat myös Suomen talouteen, turvallisuuteen ja työelämään saakka.
Maamme talous- ja työmarkkinatilanne on epävakaa. Julkisen talouden paineet, hallituksen tekemät säästötoimet ja rakenteelliset uudistukset koskettavat monia meistä. Työttömyysluvut hipovat ennätyksiä ja varsinkin nuorten työttömien määrä on hälyttävän korkealla. Epävarmuus omasta työstä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta kuormittaa – juuri siksi ammattiliittoon kuulumisen merkitys korostuu. ”Ennustan, että vuonna 2026 moni pysähtyy ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kysymään kuka Suomessa oikeasti puolustaa työntekijöiden oikeuksia”, totesi Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima osuvasti helmikuun alun blogissaan.
Ajankohtaisista asioista erityisesti hyvinvointialueiden, HUS:n ja Helsingin kaupungin sosiaali- ja pelastustoimen palkkausjärjestelmän uudistustyö työllistää työnantajakohtaisia pääluottamusedustajiamme. Uudistuksen tavoitteena on oikeudenmukaisempi ja läpinäkyvämpi palkkaus, mutta sen toimeenpanossa on tärkeää varmistaa eri ammateissa työskentelevien työntekijöiden äänen kuuluminen. SOTE-sopimuksen ja HYVTES:n osalta uusi tasopalkkajärjestelmä astuu pääsääntöisesti voimaan 1.10.2026.
Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työehtosopimuksen neuvottelutilanne on herkkä, eikä työtaistelutoimilta olla vältytty. Liittomme oli mukana tässä kuussa Pohjois-Suomessa järjestetyissä lakoissa, jotka koskettivat myös Jyty metropolilaisia jäseniä ja heidän työnantajiaan. Kirjoittaessani tätä jäsenviestiä liitot ovat antaneet toisen lakkovaroituksen 10.–13.2. pidettävästä koko Suomea koskevasta lakosta lukuun ottamatta Lappia ja Pohjois-Pohjanmaata. Keskeisin kiista osapuolten välillä on palkankorotustaso. Jytyn tavoitteena on turvata reilut työehdot ja palkkakehitys vastaamaan julkisen sektorin palkkoja yksityisen sektorin jäsenistöllemme.
Kukaan ei ole – eikä pidä olla - yksin epävarmuuden ja muutosten keskellä. Ottamalla työpaikalla pohdituttavat asiat esille varmistamme, että haastaviin tilanteisiin saadaan myönteinen muutos. Kuulumalla liittoon varmistat, että sinulla on tukenasi koulutettu luottamusedustaja, jonka tehtävänä on pitää puoliasi. Yhdistyksemme järjestää alkuvuoden aikana jytyläisillä julkisen- ja yksityissektorin työpaikoilla täydennysvaalit luottamusedustajapaikkoihin, joissa ei ole vielä valittua edunvalvojaa. Seuraa viestintäämme, tartu mahdollisuuteen ja ryhdy työelämän kehittäjäksi ammattiyhdistystoiminnan kautta.
Toivotan sinulle voimia työhön ja luottamusta tulevaan.
Terveisin, Kaisa
HALLITUKSEN ESITTÄYTYMINEN
Yhdistyksen hallitukseen kuuluu jokaisesta ammattiosastosta yksi edustaja. Hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa yhdistyksen puheenjohtajan johdolla.
Kuvassa vasemmalta: Niina Pietilä YKSI-ammattiosasto, Sari Nieminen PÄÄSKY-ammattiosasto, Toni Ohvo HUS-ammattiosasto, Kaisa Soininen yhdistyksen pj, Mikko Lehtonen HALLIKYMP-ammattiosasto, Kirsi Jaakkola KASKU-ammattiosasto, Tuija Hakkarainen SOTEPE-ammattiosasto ja Sari Luostarinen VANTAA-ammattiosasto.

LUOTTAMUSEDUSTAJIEN TÄYDENNYSVAALIT
Helsingin- ja Vantaan kaupungeilla
Jytyn täydennysvaalit luottamusedustajavalinnoissa ovat alkaneet Helsingin- ja Vantaan kaupungeilla. Täydennysvaaliaika on 23.2.-9.3.2026.
Haluatko vaikuttaa työpaikkasi arkeen?
Ryhdy luottamusedustajaksi!
MITÄ LUOTTAMUSEDUSTAJA TEKEE?
Helsingissä ja Vantaalla luottamusedustaja toimii oman palvelukokonaisuutensa tai liikelaitoksensa henkilöstön äänenä henkilöstötoimikunnissa ja muissa yhteistoimintaelimissä.
Tehtävässä pääset vaikuttamaan suoraan työpaikkasi arkeen, työehtoihin ja henkilöstöä koskeviin päätöksiin – et yksin, vaan osana järjestäytynyttä ja osaavaa joukkoa.
Luottamusedustajajärjestelmä perustuu työehtosopimuksiin ja erillisiin luottamusedustajasopimuksiin. Niissä on määritelty tehtävän asema, oikeudet ja velvollisuudet, joten rooli on selkeä ja turvattu.
KOULUTUS JA TUKI
Jyty huolehtii siitä, että saat tehtävään tarvittavan osaamisen ja tuen.
Jyty tarjoaa koulutusta luottamusedustajauran kaikissa vaiheissa. Tehtävään valituilta edellytetään osallistumista luottamusedustajien peruskursseille 1–2.
Koulutus on palkallista
Se järjestetään työaikana
Saat jatkuvaa tukea edunvalvontaan
Tavoitteena on, että paikallinen edunvalvonta on vahvaa ja vaikuttavaa – ja että sinulla on varmuus toimia tehtävässäsi.
TARKISTATHAN TIETOSI JÄSSÄRISSÄ
Helsingin ja Vantaan kaupungeilla työskenteleville jäsenille on lähetetty sähköpostitse lisätietoa täydennysvaaleista, mukaan lukien vapaat/täydennettävät luottamusedustajan ja varaluottamusedustajan paikat.
Tarkistathan siis sähköpostisi.
Jos et ole saanut viestiä, käy tarkistamassa työsuhdetietosi Jässärissä. Mikäli tiedoissa on ollut virheitä, ota yhteyttä yhdistyksen toimistoon, saat täydennysvaaliviestin sitä kautta.
KIINNOSTUITKO?
Jos haluat olla mukana vaikuttamassa ja vahvistamassa henkilöstön ääntä, tämä tehtävä voi olla sinua varten!
Saat lisätietoa omalta pääluottamusedustajaltasi – yhteystiedot löytyvät nettisivuiltamme.


TIETOJEN PÄIVITYS
Käy tarkistamassa Jytyn sähköisessä asiointipalvelussa Jässärissä onko tietosi ajan tasalla.
Pääset Jässäriin tästä.
Tarkista ainakin seuraavat asiat:
sähköpostiosoite
puhelinnumero
työnantajatiedot
sopimusala
jäsenmaksut

TYÖSUOJELUTOIMIJAT
Oletko uusi työsuojeluvaltuutettu? Onnea uudesta tehtävästäsi!
Käythän tarkistamassa, että tehtäväsi on merkitty oikein liiton rekisteriin.
Voit käydä ilmoittamassa työsuojelutehtävän alkamisesta tai päättymisestä tällä lomakkeella.
Yhdistys pitää myös työsuojelutoimijoille omia työsuojelutoimijoiden tapaamisia kaksi kertaa vuodessa. Kutsun saa ne yhdistyksen jäsenet, joilla on työsuojelutoimijan tehtävä auki rekisterissä. Seuraava työsuojelutoimijoiden tapaaminen järjestetään jo 6.3.2026.
Mikäli et ole saanut kutsua ja sinulla on työsuojelutehtävä, otathan yhteyttä yhdistyksen toimistoon.
Työsuojelutoimijoiden tapaamisia koordinoi ja vetää Helsingin kaupungilla jo usean kauden päätoimisena työsuojeluvaltuutettuna toiminut Ilkka Konola.
SAARISELÄN HIPPU JA HOPPU SEKÄ VÄRANSBYN MÖKKIEN HAKUAIKA ALKAA 1.4.2026
Tiesithän, että sinulla on mahdollisuus hyödyntää vapaa-ajan jäsenetuasi luonnonhelmassa!
Mökkien hakuaika alkaa 1.4.2026 alkaen.
Käy katsomassa lisätietoja ja hinnasto täältä.
Huomioithan, että lähetämme hakemuslomakkeet sähköpostitse lähempänä hakuaikaa.
Lisätietoa mökkiviikoista antaa mökkivastaava Johanna Ihander, johanna.ihander@hel.fi.


JÄSENHANKINTA KANNATTAA AINA
"Liitto ei ole vain yksilön turvaa, se on myös joukkovoimaa. Jos liittoja ei olisi, työelämää kehitettäisiin kovin kapeasta näkökulmasta. Kuka silloin huolehtisi työntekijöiden oikeuksista tai muistuttaisi, että kestävä työelämä syntyy yhteistyöllä, ei sanelulla?
Työelämää koskevia päätöksiä tullaan aina tekemään, oli työntekijöillä edustusta tai ei. Ilman liittoja päätöksiä ei kuitenkaan tehtäisi työntekijöitä kuunnellen. Ammattiliittojen kautta työntekijöiden ääni kuuluu neuvottelupöydissä, lainsäädäntövalmistelussa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Vuonna 2026 liittoon kuuluminen on kannanotto. Se on päätös olla mukana puolustamassa oikeudenmukaista ja kestävää työelämää. Se ei ole takertumista menneeseen vaan tulevaisuuden rakentamista.
On aina trendikästä pitää kaverin puolta ja olla mukana tekemässä parempaa työelämää – vuonna 2026 enemmän kuin koskaan." - Jonna Voima Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja
Koko blogitekstin voi käydä lukemassa täältä.

Jäsenyyden suosittelu
Jäsenyyden suosittelu on (työ)kaverista välittämistä.
Pidä hänestä huolta ja kerro liittoon kuulumisen eduista!
Jyty palkitsee sinut ja suosittelusi ansiosta liittyneen henkilön. Uusi jäsen saa käyttöönsä kaikki palvelumme edunvalvonnassa erinomaisiin jäsenetuihin sekä pienen liittymislahjan liitolta.
Jäsenhankkija: mitä enemmän hankit uusia jäseniä, sitä enemmän saat palkintopisteitä, joilla voit valita juuri itsellesi sopivan palkinnon Jytyn palkintokaupasta. Voit halutessasi käyttää suositteluun liiton suosittelusivustoa. Tai suositella jäsenyyttä perinteisesti työpaikallasi kahvitauolla, kokouksessa tai työkaverin työpisteellä piipahtamalla.
Voit järjestää työpaikallasi halutessasi Jyty-kahvit, mihin saat meiltä materiaalia ja kahvinkin laitamme postilla tulemaan. Ota Jyty-kahveista yhteyttä yhdistyksen toimistoon!
Muistathan, että yhdistykselläkin on omat jäsenhankkijan etu. Suosittelija ja uusi jäsen saa 20€ s-ryhmän lahjakortit ottamalla yhteyttä yhdistyksen toimistoon niina.toivonen@jytyliitto.fi.