Puheenjohtajalta 23.2.2026

26.2.2026

Hyvä Jyty Metropolin jäsen,
elämme ajassa, jossa epävarmuus on arkipäivää. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan jatkuu ja kansainvälisen politiikan jännitteet – mukaan lukien Donald Trumpin ympärillä käytävä keskustelu – heijastuvat myös Euroopan ja Suomen tulevaisuudennäkymiin. Maailmanpoliittinen tilanne voi tuntua kaukaiselta, mutta sen vaikutukset ulottuvat myös Suomen talouteen, turvallisuuteen ja työelämään saakka.

Maamme talous- ja työmarkkinatilanne on epävakaa. Julkisen talouden paineet, hallituksen tekemät säästötoimet ja rakenteelliset uudistukset koskettavat monia meistä. Työttömyysluvut hipovat ennätyksiä ja varsinkin nuorten työttömien määrä on hälyttävän korkealla. Epävarmuus omasta työstä, toimeentulosta ja tulevaisuudesta kuormittaa – juuri siksi ammattiliittoon kuulumisen merkitys korostuu. ”Ennustan, että vuonna 2026 moni pysähtyy ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kysymään kuka Suomessa oikeasti puolustaa työntekijöiden oikeuksia”, totesi Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima osuvasti helmikuun alun blogissaan.

Ajankohtaisista asioista erityisesti hyvinvointialueiden, HUS:n ja Helsingin kaupungin sosiaali- ja pelastustoimen palkkausjärjestelmän uudistustyö työllistää työnantajakohtaisia pääluottamusedustajiamme. Uudistuksen tavoitteena on oikeudenmukaisempi ja läpinäkyvämpi palkkaus, mutta sen toimeenpanossa on tärkeää varmistaa eri ammateissa työskentelevien työntekijöiden äänen kuuluminen. SOTE-sopimuksen ja HYVTES:n osalta uusi tasopalkkajärjestelmä astuu pääsääntöisesti voimaan 1.10.2026.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työehtosopimuksen neuvottelutilanne on herkkä, eikä työtaistelutoimilta olla vältytty. Liittomme oli mukana tässä kuussa Pohjois-Suomessa järjestetyissä lakoissa, jotka koskettivat myös Jyty metropolilaisia jäseniä ja heidän työnantajiaan. Kirjoittaessani tätä jäsenviestiä liitot ovat antaneet toisen lakkovaroituksen 10.–13.2. pidettävästä koko Suomea koskevasta lakosta lukuun ottamatta Lappia ja Pohjois-Pohjanmaata. Keskeisin kiista osapuolten välillä on palkankorotustaso. Jytyn tavoitteena on turvata reilut työehdot ja palkkakehitys vastaamaan julkisen sektorin palkkoja yksityisen sektorin jäsenistöllemme.

Kukaan ei ole – eikä pidä olla - yksin epävarmuuden ja muutosten keskellä. Ottamalla työpaikalla pohdituttavat asiat esille varmistamme, että haastaviin tilanteisiin saadaan myönteinen muutos. Kuulumalla liittoon varmistat, että sinulla on tukenasi koulutettu luottamusedustaja, jonka tehtävänä on pitää puoliasi. Yhdistyksemme järjestää alkuvuoden aikana jytyläisillä julkisen- ja yksityissektorin työpaikoilla täydennysvaalit luottamusedustajapaikkoihin, joissa ei ole vielä valittua edunvalvojaa. Seuraa viestintäämme, tartu mahdollisuuteen ja ryhdy työelämän kehittäjäksi ammattiyhdistystoiminnan kautta.

Toivotan sinulle voimia työhön ja luottamusta tulevaan.

Terveisin, Kaisa