Puheenjohtajalta 30.4.2021

30.4.2021

Vanha sanonta "kevät keikkuen tulevi" pitää paikkansa tänäkin vuonna. Sääolosuhteet ovat vaihdelleet lämpimästä kevätauringosta vesi-, räntä- ja lumisateisiin. Nyt Vapunaattona näyttää, että saamme miltei koko maahan aurinkoisen, mutta kolean Vappu-viikonlopun. 

Keikkuen on kevät edennyt valtakunnan politiikassakin. Juuri päättyneessä hallituksen riitaisassa kehysriihessä saavutettin venyneiden neuvottelujen jälkeen kompromissiratkaisu. Itseäni ilahduttaa, ettei työttömyysturvaa heikennetä entisestään ja että osatyökykyisten asemaa aiotaan parantaa. Valtion velkaa kasvatetaan, mutta sitä tarvitaan koronan jälkeisiin elvyttämistoimiin. Toisaalta sopeutuskeinot tulevat vaikuttamaan kansalaisten elämään. Syksyn budjettiriihessä tullaan päättämään tulevista veronkorotuksista.

Päätöksenteko EU:n elvytyspaketista on syventänyt puolueiden, hallituksen ja opposition välistä juopaa entisestään. Asiasta tullaan päättämään eduskunnan suuressa salissa kaksi kolmasosan enemmistöllä. Mikä on Suomen ja suomalaisten etu on hyvinkin vastakkainen riippuen puolueesta ja puolueiden sisällä toimivista kansanedustajista. Kunhan lapsi vain ei mene pesuveden mukana.

Varmaa on kuitenkin, että kevät tulee ja nyt on aika juhlia sitä. 

Toivotan kaikille hyvää kevättä, uuden kasvamisen aikaa!

Tervesin,

Kaisa